sunnuntai 9. elokuuta 2015

Suklaa-vadelmakakku ja muita synttäritarjoiluja

Jälleen on (valitettavasti) aika itsellä vanhentua vuodella, onneksi kuitenkin oikeasti vasta huomenna. ;) Tänään kuitenkin kutsuin oman perheeni ja pari ystävää kahvittelemaan, jotta sain tekosyyn leipoa kaikkea herkullista.

Kahvipöydän kruunuksi tein suklaisen vadelmakakun. Kakku on tehty Iloleipurin ohjeella. Kakku onnistui täydellisesti ja maku oli todella hyvä. Takuuvarmasti tulee tätä kakkua tehtyä toistekin. Koristelin kakun tuoreilla kotimaisilla vadelmilla ja mustikoilla, sitruunamelissan lehdillä ja valkosuklaalla.




Muita kahvipöydässä tarjolla olleita herkkuja olivat tänään lusikkaleivät, Kakkutaikurin ohjella tehty valkosuklaa-mustikkapiirakka, suklaaruusu-keksit, tiikerimuffinit (kuorrutteella ja ilman) ja mieheni tekemät herkulliset pizzat. Nam nam! :)




1 kommentti :

  1. moro! Voisiko saada tuon täytekakun ohjeen,kun linkistä ei enää löydy sitä

    VastaaPoista