perjantai 11. joulukuuta 2015

Eliaksen ristiäiskakku


Blogissani on ollut pitkähkö päivitystauko johtuen omassa elämässä tapahtuneista isoista, mutta iloisista muutoksista. Sukunimi vaihtui naimisiinmenon myötä lokakuun puolivälissä ja kuukauden loppupuolella meille syntyi pieni poikavauva. <3

Leipominen oli pitkään tauolla sekä raskauden loppuvaiheessa että nyt synnytyksen jälkeen, koska kaikki aika on mennyt opetellessa uutta ja ihmeellistä vauva-arkea. Pari viikkoa sitten leivoin pitkästä aikaa ensimmäisen kakkuni ystävän vauvakutsuille (josta päivitys myöhemmin) ja viime viikonloppuna sain leipoa oman poikamme ristiäisiin.

Ristiäisiin tuli leivottua yhtä jos toista, mutta tärkeimpänä tarjottavana täytekakku. Kakkuun on tehty 3 kpl 4 munan levykakkupohjia Kinuskikissan ohjeella. Kakun välissä on kuningatarhilloa ja vaahdotettua vispikermaa, johon on sekoitettu Valion kuningatarrahkaa. Makeutin täytettä hieman tomusokerilla. Kakku on kostutettu vadelmamehulla.

Kakku on päällystetty valkoisella sokerimassalla ja pursotukset ovat vaniljakreemijauheella jäykistettyä vaahdotettua vispikermaa, jota on hieman värjätty. Sokerimassan alla on perinteiseen tapaan sokerikreemi eristämässä kakusta nousevaa kosteutta. Koristeet on tehty sokerimassasta.

En ollut aivan täysin tyytyväinen kakun ulkonäköön, mutta vauvan hoidon ohella parempaankaan en pystynyt. Kakku oli kuitenkin maultaan hyvä ja se lienee pääasia. :)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti