sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tuulihatut mustaherukkatäytteellä



Koska nykyään näyttää olevan trendikästä ;) osata valmistaa myös tuulihattuja, päätin viikonlopun kunniaksi kokeilla myös niiden tekemistä. Vuosina 2006-2007 opiskelin itselleni töiden ohella myös toisen tutkinnon, eli kotityöpalvelujen ammattitutkinnon, ja muistikuva on että noiden opintojen aikana olisi tuulihattuja kertaalleen valmistettu. Ko. kokemusta lukuunottamatta en ole näitä koskaan aiemmin tehnyt.

Taikinaohjeen löysin Kinuskikissan sivuilta ja noudatinkin ohjetta aika lailla kirjaimellisesti. Ohje on todella helppo ja tuulihatut onnistuivat (mielestäni) tosi hyvin. Mietityttääkin nyt kovin, miksi tuulihattujen valmistamisen sanotaan usein olevan niin vaikeaa...? Ainakaan tällä ohjeella ei vaikeuksia ollut missään vaiheessa, mutta toisaalta Kinuskikissan ohjeet ovatkin aina luotettavia ja toimivaksi testattuja. 

Pursotin taikinan pursotuspussin ja tähtityllan avulla uunipelleille n. 3 cm:n kokoisiksi ruusukkeiksi. Paistoin 200 asteessa n. 20 minuutin ajan. Sopiva paistoaika määräytyy tuulihattujen koon ja uunin mukaan ja oikea aika löytyy testaamalla.






Tuulihatuissa on mustaherukkatäyte:

2,5 dl vispikermaa
250 g maitorahkaa
n. 300-400g mustaherukkaa
0,5 dl vaniljakreemijauhetta
sokeria

Koristeeksi:
mustaherukoita
tomusokeria
(mintunlehtiä)

Vaahdota kerma. Lisää joukkoon rahka. Soseuta mustaherukat sauvasekottimella ja lisää kerma-rahkaseokseen. Lisää vaniljakreemijauhe seokseen sähkövatkaimella vatkaten ja lopuksi mausta sokerilla oman makusi mukaan. 

Halkaise tuulihatut niin, että kansi jää vielä yhdeltä sivulta kiinni ja täytä pursottimen avulla. Koristele mustaherukoilla ja ripottele päälle tomusokeria. Itselläni ei ollut kotona mitään vihreää, mutta mintunlehdillä nämä tuulihatut olisivat saaneet vielä huomattavasti kauniimman ulkonäön. Jos käytät koristeluun pakastettuja marjoja, kannattaa ne sulattaa ja valuttaa esim. siivilässä, koska sulaessaan marjosta valuu paljon nestettä. Nämä mustaherukat ovat oman pihan pensaista viime kesänä poimittuja. 


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti