sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Karjalanpiirakat


Pitkään on jo tehnyt mieli itsetehtyjä karjalanpiirakoita ja niinpä piti käyttää hyväksi lauantaina aamupalalta jääneet riisipuurot. Ennen tätä olen muistini mukaan tehnyt karjanpiirakoita yhden kerran kouluaikoina, mikä näkyy kyllä lopputuloksessakin. :)

Karjanpiirakoiden taikinan tein suunnilleen seuraavalla ohjeella:

3 dl kylmää vettä
4,5 dl ruisjauhoja
n. 2 dl vehnäjauhoja
3 tl suolaa
1 rkl ruokaöljyä

Sekoita ruisjauhot kylmään, suolalla maustettuun veteen. Lisää ruokaöljy. Kaada taikina tämän jälkeen vehnäjauhotetulle pöydälle ja vaivaa taikinan joukkoon vehnäjauhoja niin kauan, että taikina ei enää tartu sormiin ja siitä pystyy muotoilemaan ison pallon.

Riisipuuro oli siis meillä valmiina, koska mieheni oli sen aamulla valmistanut. Jos ei valmista puuroa kuitenkaan  löydy, sen voi valmistaa seuraavasti:

3 dl puuroriisiä
3 dl vettä
1,5 l täysmaitoa
1,5 tl suolaa

Keitä vesi isossa kattilassa. Lisää kiehuvaan veteen puuroriisi. Kun vesi on imeytynyt riisiin, kaada kattilaan maito. Keitä hiljalleen noin 40 minuutin ajan, kunnes puuro on kypsää. Sekoita välillä. Mausta valmis puuro suolalla. Jäähdytä puuro ennen karjanpiirakoiden tekoa.

Laita uuni kuumenemaan 275 asteeseen. Vinkki! Koska näin kuuma uuni aiheuttaa paljon käryä, kannattaa irrottaa palovaroittimen patteri ennen unnin lämmitystä.

Kaulitse karjalanpiirakkataikinasta n. 0,5 cm:n paksuinen levy. Ota juomalasia muottina käyttäen taikinasta noin 7 cm ympyröitä. Suojaa ympyrät kelmulla kuivumisen estämiseksi. Jos pinoat taikinaympyröitä päällekkäin, laita niiden väliin runsaasti ruisjauhoja, jotta ne eivät tartu toisiinsa kiinni.

Kaulitse ympyröistä yksi kerrallaan hyvin ohuita soikean muotoisia piirakkapohjia. Karista tämän jälkeen pohjista ylimääräiset jauhot pois ja laita pohjien keskelle n. 2 rkl riisipuuroa. Levitä puuroa tasainen kerros n. 1,5 cm:n päähän pohjan reunoista. Tämä reunataikina jää rypyttämistä varten.

Käännä pitkät puurottomat reunat piirakan päälle ja aloita rypytys. Rypytä puolivälistä ylös ja sitten puolivälistä alas käyttäen peukaloa ja etusormea. Rypytyksestä selkeitä vaihekuvia löytyy mm. Kinuskikissan sivustolta.


Rypytyksen jälkeen siirrä piirakat ruisjauhotetulle uunipellille (uuni on liian kuuma leivinpaperin käyttöön!) ja paista 275 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.

Valmista paiston aikana maito-voiseos:

6 dl maitoa
50 g voita

Lämmitä maitoa ja voita kattilassa niin kauan, että voi sulaa maidon joukkoon.

Kun piirakat on paistettu, upota jokainen piirakka hetkeksi maito-voiseokseen ja laita sen jälkeen tarjoiluastiaan leivinliinan alle pehmenemään. Anna piirakoiden pehmetä rauhassa ja tarjoa sen jälkeen munavoin kera.

Tällä ohjeella valmistui n. 20 makoisaa karjalanpiirakkaa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti