lauantai 30. toukokuuta 2015

Kesän ensimmäiset mansikkakakut

Sattuneista syistä ;) olen viime aikoina joutunut vähentämään kakkujen tekoa radikaalisti, josta johtuen myöskin blogipäivitykset ovat jääneet vähäisiksi. Pahoittelut siitä.

Tänä viikonloppuna useimmat kakuntekijät ahertavat valtavien kakkutilausten ääressä, kun valmistujaisia vietetään ympäri maata. Minä pääsen kuitenkin vähällä, koska olen luvannut tehdä ainoastaan yhden kakun ja sekin on veljentyttöni Hennan synttärikakku. Mutta siitä lisää sitten myöhemmin. :)

Vaikka kakunteko onkin muuten ollut vähäistä, niin viime viikonloppuna tuli kuitenkin tehtyä useampi. Yksi mansikkakakku meni mieheni isän juhliin ja toisen vein työpaikalleni palaveriin, koska yksi palaveriin osallistuneista kollegoistani oli juuri edellisellä viikolla viettänyt pyöreitä syntymäpäiviä.

Tästä mieheni isälle menneestä kakusta on mainittava sen verran, että (samoista aiemmin mainituista sattuneista syistä ;)) minä tein tähän kakkuun vain koristelun. Mieheni leipoi kakkupohjan ja hoiti myös sen täyttämisen kokonaisuudessaan. Kakun välissä on kotimaisia vadelmia ja kermavaahtoa. Koristelu kuvan mukainen eli tuoreita mansikoita, itse tehty sokerimassaruusu, mintun lehtiä, mantelirouhetta ja vaahdoksi vatkattua laktoositonta vispikermaa (jossa hieman vaniljakreemijauhetta).



Palaveriin vein kakun, joka sisälsi vain tuoreita mansikoita ja hieman valkosuklaalla maustettua kermavaahtoa. Koristelussa tummassa suklaassa dipattuja (ja valkosuklaalla raidoitettuja) tuoreita mansikoita ja mantelirouhetta ja -lastuja. Pursotuskerma sama kuin aiemmassakin kakussa eli laktoositonta vispikermaa vaniljakreemijauheen kera. Kakku on kostutettu mansikkamehulla,



Samaan palaveriin tein myös pienen kinkkuvoikkarin tutulla perinteisellä ohjeella. Tuunasin kinkkutäytettä siten, että laitoin siihen vähemmän majoneesia ja tilalle yrttituorejuustoa ja maustamatonta tuorejuustoa. Tämä kevensi täytettä paljon ja siitä tuli todella hyvää. Kuorrutuksen valmistin tällä kertaa vatkaamalla kermavaahdon ja lisäämällä siihen ruohosipulituorejuustoa.



Omaan silmään kaikkien näiden kakkujen ulkonäkö jätti hieman toivomisen varaa, mutta harjoitus tekee mestarin eli ehkäpä seuraavat kakut ovat enemmän jo sitten itsellekin mieleen. ;)

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti